Kuvaston etusivulle
Tietoa hakuehdoista
Museoviraston www-sivuille

Selaa kuvastoa rakennusosan perusteella:
 
Selaa kuvastoa kunnan perusteella:
 
 
takaisin hakutuloksiin
 
Ulko-oven lahovauriot
Jos puu kastuu eikä pääse kuivamaan, syntyy vähitellen lahottajasienten aiheuttama vaurio. Ulko-oven lahovaurion tavallisimpana syynä on sadeveden pääsy vaakaliitosten kautta ovirakenteen sisään. Lahoa löytyy usein myös ovilevyn ja karmien alaosista, jos ne joutuvat jatkuvasti roiskeveden kastelemiksi. Ikkunallisissa ovissa vauriot syntyvät yleensä puun ja lasin yhtymäkohtaan, kun sadevesi pääsee valumaan rikkoutuneen ikkunakittauksen tai lasituslistan taakse.

Lahovaurioita tutkitaan terävällä työkalulla, esimerkiksi puukolla tai piikillä painelemalla. Joskus puu voi olla pinnalta kulunutta, harmaantunutta ja halkeilevaa, mutta pinnan alta se on kuitenkin kovaa ja tervettä. Lahon lievästi vaurioittamaa puuta ei tarvitse poistaa tai uusia.

On tärkeää selvittää lahovaurion aiheuttaja ja estää vaurion jatkuminen. Oven lahovaurion syynä voi olla vaikkapa rikkinäinen räystäskouru, joka valuttaa vedet pitkin seinäpintaa. Tällöin
tärkeintä on korjata kouru.
 
Kohde: Salo, Asemakatu 2, Konduktöörin talo
Kuvaaja: Uula Kohonen
Kuvausvuosi: 2002