Restaurointikuvasto
 Haku tietokannasta
 Tietoa hakuehdoista

 

 
takaisin hakutuloksiin
 
Lasin valmistus, sylinteripuhallus
Ennen koneellista lasinvalmistusta Pohjoismaissa kaikki tasolasi valmistettiin keskiajalta periytyvällä sylinteripuhallusmenetelmällä.

Lasimassa puhallettiin pitkänomaisen sylinterin muotoiseksi, jonka pohja avattiin leikkaamalla. Sopivan suureksi kasvatettu sylinteri irrotettiin myös puhalluspäästä ja leikattiin sivulta halki. Näin syntynyt lasilevy oikeni lämmön vaikutuksesta erityisessä silitysuunissa ja lopuksi se tasoitettiin ojennusraudalla. Sylinterimenetelmällä voitiin valmistaa jo 1800-luvun alussa hyvinkin suuria lasiruutuja.

Kuva Keksintöjen kirjasta vuodelta 1907.
 
Kohde: monta kuntaa, Keksintöjen kirja 1907
Kuvaaja: Panu Kaila
Kuvausvuosi: 1981
Museovirasto
saavutettavuusseloste